En pidä meidän kasvatustyylin määrittelemisestä mihinkään suuntaan, mutta jos sitä pitää lokeroida niin pyrimme kasvattamaan poikia sukupuolisensitiivisesti ja tasa-arvoa kunnioittavasti. Pojat saavat ilmaista itseään vapaasti. Siteeraan itse itseäni neljä vuotta vanhasta tekstistäni "Tytöt ja pojat": Minulle on tärkeää, että lapselta ei kielletä asioita sillä selityksellä, että se ei olisi hänen sukupuolelleen sopivaa. Oli kyse sitten harrastuksesta, vaatekappaleesta tai tunteiden näyttämisestä.

Hätkähdin kuitenkin kun selasimme esikoisen kanssa puuhakortteja ja yhdessä kortissa oli jalkapallotemppuja, joissa oli malleina tyttö ja poika. Hän sanoi minulle, että "Äiti, tee sä tämän puolen temput, kun nämä on helpompia?" Kysyin miksi ne ovat helpompia, niin hän vastasi:

Koska siinä on tyttö.

Huomasin, etten voi estää päiväkodin ja koulun vaikutusta. Ja juuri siksi ajatus siitä, että tasa-arvoa olisi jollain tavalla liikaa, häiritsee valtavasti. Kotoa saadut opit ovat lopulta aika pienessä arvossa kun mallia otetaan kavereilta ja muilta tärkeiltä aikuisilta. Tyttöys ei ole yhtä kuin huonompi ja sukupuolia ei ole kukaan tasoittamassa yhtenäiseksi massaksi. Päinvastoin päämääränä on, että jokainen saisi olla oma itsensä ja kokea tulevansa hyväksytyksi juuri sellaisena.

Esikoinen ei kiinnostunut nukkeleikeistä, joten laitoin vanhan nukkeni pois, koska sen pääkin irtoili ja halusin varjella sitä. Mutta erilaiset kotileikit, ruoanlaitto ja siivous kuuluivat pitkään lempileikkeihin. Poikaoletetut leikit, kuten pikkuautot ja legot, veivät voiton vasta jossain vaiheessa myöhemmin.

Hankin keskimmäiselle uuden nuken, hieman pienemmän kuin minun vanha ja se onkin taaperolle helpompi käsiteltävä. Ennen nukkea voisi tehdä päätelmän, että häntä kiinnostavat vain autoleikit. Mutta todellisuudessa valinnanvaraa moninaisuudelle olikin kovin vähän. Pipsa Possu figuurit, Nerf-pyssyt ja ne lähes 200 pikkuautoa. Nukkevauva oli juuri se lelu, jota hän tietämättään eniten nyt kaipasi. Nukesta tuli nopeasti tärkeä ja se peitellään illalla samoin kuin me peittelemme heidät.

Lue myös: Syrjitty neuvolakortti

Minun on vaikea ymmärtää milloin tasa-arvoa voisi olla liikaa. Tasa-arvo näyttäytyy itselleni vaakana, jossa vaakakupit ovat tasapainossa. Kun tasa-arvoa on liikaa, vaakakuppi kääntyy jomman kumman eduksi. On täysin absurdi ajatus, että toisen aseman parantaminen olisi itseltä pois.

Se, että olen sattunut itse syntymään suhteellisen onnellisten tähtien alla, ei anna oikeutta määritellä miten toisten pitäisi tässä maailmassa elää ja olla. Eikä tässä pitäisi edes kuunnella minua, vaan niitä, jotka kokevat, etteivät saa olla omia itsejään.

Kun suurin normeista poikkeava kokemus liittyy siihen, ettei pitänyt lapsena hameista, voin sanoa tietäväni henkilökohtaisella tasolla tästä aika vähän. En lapsena pitänyt hameista tai mekoista, enkä oikeastaan edes farkuista. Onneksi olen saanut olla oma itseni, eikä minua ole pakotettu koulukuvaan mekko päällä ja rusetti hiuksissa. (Mikä halutessaan on luonnollisesti erittäin ok!)


Miksi se sitten on niin tärkeää? Saattaa olla, että olen ajatukseni kanssa yhtä metsässä kuin ne, jotka ajattelevat, että tasa-arvo on valmis. Kolmen pojan äitinä ajattelen tämän olevan tärkeää, jotta pojat saisivat kasvaa hyväksyvässä ympäristössä. Kasvaessaan he itsekin kohtaisivat ihmisen ihmisenä, ei miehenä tai naisena tai jotain siltä välissä.

Haluan uskoa, että meillä on yhteiskunnassamme hyvä pohja syrjäyttää miesoletuksen valta-asema. Kielellisestikin meillä on vain yksi hän-pronomini (eikä muutenkaan kieliopillisia sukuja). Miesoletetun poistuminen ei tarkoittaisi, että vaikka omista lapsista kasvaisi normein raamitettuja miehiä, heidän elämänsä jotenkin vaikeutuisi. Päinvastoin, jokaisella olisi taas tasavertaisemmat lähtökohdat elämässä menestymiseen. Ehkä kenenkään naisen ei tarvitsi sanoa heille, "helppohan sun on kun sä oot mies."

Jollain tavalla turhaudun tämän aiheen äärellä, tuntuu ainakin tällä hetkellä vähän metsään huutelulta. Enkä toisaalta ole perehtynyt asiaan vaan toiminut vanhempana vain omien arvopohjien mukaisesti. Onneksi tästä on kirjoittanut hienosti paljon itseäni fiksummat kirjoittajat. Jos et vielä lukenut niin suosittelen lukemaan ainakin Project Maman järkkymättömän faktapohjaisen kirjoituksen sekä Oi mutsi mutsin tekstin, jossa hienosti pureudutaan siihen miksi juuri naiset usein tuntuvat olevan tasa-arvon esteenä.

Ja ennen kuin sain tämän tekstin päätökseen, some huusikin jo uutta puheenaihetta. Eikä oikein jaksa edes naurattaa se ironia, että jälleen nainen arvostelee toista naista epäsopivasta pukeutumisesta.

Ei tänään, ei ikinä.