Neulottu kruunu – Luukku 8

joulukuuta 08, 2017

Neulottu kruunu, joka näkyi tässä puolivuotispostauksessa, on helppo ja nopea neuletyö. Neulottu kruunu on ihana rekvisiitta vauvakuviin. Meillä ainakin tämä pienin on nyt se koko perheen kuningas ja keskipiste. Hän ei onneksi ole ottanut kuninkuuttaan vielä erityisemmin haltuun ja on hyvin rauhallinen ja lunki tyyppi. Mutta apua kun jonain päivänä huomaakin, että hänelläkin oma tahto.

Paljon en ole ehtinyt neuloa, mutta parit jutut kuitenkin. Kuten myös nämä suloiset pupusukat. Neulottu kruunukin on tietysti kiva lahjaidea ja vaikka korttikuvausideana ehkä tuleekin hieman myöhässä niin minusta myös oiva rekvisiitta joulukorttikuviin tai vaikkapa jouluaatoksi tonttulakin sijasta.  Mikäli hienoinen uskonnollinen viittaus ei häiritse.


Jos pupusukat oli helpot, tai no keskivaikeat, niin tämä on oikeasti jopa helpompikin miltä se ehkä näyttää. Lankana käytin 7-veljestä. Mulla ei ollut tarpeeksi pieniä pyöröpuikkoja, joilla suosittelisin tuon alun tekemään, joten käytin ihan perus sukkapuikkoja. Sileä neule aiheuttaa neuleen rullaantymisen, joten sakaroita pitää oikoa.

Tämän osaa jos osaa luoda silmukat, neuloa oikeaa ja nurjaa sekä kaventaa neuloen yhteen ja ylivetäen. Näihin löytyy todella helposti video-ohjeita. Aikaa mulla (hitaalla neulojalla) meni noin 2-3h.


Neulotun kruunun ohje

Luo puikoille 80 silmukkaa, 3,5 mm puikoille. Sopii 0-1v vauvan päähän, minun käsialalla passeli 43cm kokoiseen päähän. Neulo suljettua sileää neuletta 5-6 cm tai haluamasi korkeus. Alareuna kiertyy rullalle. 

Neulo vähintään kaksi kerrosta helmineuletta (joka toinen oikein ja joka toinen nurin – ja seuraavalla kierroksella päinvastoin), jotta neuleen rullautumista saa "katkaistua". 

Jaa silmukat viiteen (5) osaan, kunkiin osaan tulee 16 silmukkaa. Jatka sakaroissa sileää neuletta (eli kruunun sisäpuolella neulo nurjaa). Kavenna joka kerroksella yksi silmukka. 1. kerroksen lopussa neulo kolmanneksi ja toiseksi viimeise silmukat yhteen ja nurjalla puolella kavenna ensimmäinen silmukka ylivetäen (nosta neulomatta, neulo yksi ja vedä ensimmäinen yli).

Jatka kunnes jäljellä on kolme (3) silmukkaa ja neulo ne yhteen, päättele. Katkaise lanka ja siirry seuraavaan sakaraan.

Sakarat hieman taipuvat ulospäin, ja niitä joutuu oikomaan. Kruunuun voisi laittaa nurjalle puolelle esimerkiksi tukikankaan, mutta neulotun kruunun sakaroiden taipuminen on minusta aika hauskan ja rennon näköinen. 



Mitä tykkäät?


You Might Also Like

0 kommenttia

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset