Pimp my piparitalo – Luukku 20

joulukuuta 20, 2017

Saatiinpas se tämän vuoden piparitalokin kasaan. Lopulta. Enkä viittaa nyt siihen, että talo piti tehdä jo aiemmin tässä kuussa vaan siihen, että pystyttäminen ei ollutkaan ihan helppoa. 

Multa menee kaikki uskottavuus ja vaikutan joltain super-ihmiseltä kun sanon, että pystytettiin ensimmäistä kertaa sellainen piparkakku-talopaketti. Heti tekee mieli puolustella, että rimoja alitellaan päivittäin monessakin asiassa. Eikä piparkakkutalo yleensä kuulu niihin. Haha! 

Kokoaminen ei vaan ole vielä koskaan ollut niin vaikeaa kuin tänä vuonna. Valmistalon osat ovat painavampia, ainakin kattopalat. Vaikka itse tehdyt osat ovatkin usein vinoja ja vänkyröitä – niin ne ovat vähän kevyempiä ja kiinnittyvät helpommin. 



Mutta ilmeisesti se on valmistajien keino antaa se piparkakkutalon tekoon liittyvä kokemus sillä tavoin, ettei se vain ainakaan olisi liian helppoa. Vai onko vain sattumaa, että talo oli Ikeasta, enkä tietenkään lukenut kasausohjeita...

Se talon väkertäminen on mun mielestä todella hauskaa näpertämistä, mutta nyt tänä vuonna on liikaa häiriötekijöitä. Lapset koristelivat talon ja mä keskityin pihapiiriin. Paljon karkkia ja tomusokeria niin piparitalo on pimpattu oman näköiseksi. 



Stop in the name of love

Lapset nyt olivat tietysti ihanan ennakkoluulottomia ja karkkitaloon liimattiin matoja, tutteja ja meritähtiä. Oma rajoittunut mieli taas haluaa rakennella pieniä pienoismalleja. Kun näin Onnen säikeitä -blogin laavun lakunuotion niin siitä se ajatus sitten lähti. 

Ei tarvitse tehdä alusta asti kun valmistaloa voi tuunata. Halusin tehdä talon reunalle polttopuukasan (mutta jo söi kuormasta...) ja pähkäilin karkkiosastolla, että mitä kaikkea voisi hyödyntää.


Esimerkiksi:

- Lakutoukat = polttopuita tai pihakalusteiden materiaalit
- Muumitikkarit = ilmetty Stop (in the name of love) -merkki
- Karkkitangot = sukset, kelkka, katuvalot, portti tai pylväät
- Toffeepallot = lumipalloja, lumiukko
- Rosmariinioksat = kuusia, havuja
- Lakumatot = aurinkopaneelit katolle tai asvalttia pihalle
- Liivatelehdet = ikkunoita
- Kettukarkit = tiiliä
- Suolatikut = materiaalia aitoihin ja portteihin
- Suklaarouhe = soraa
- Lakunauhat = johtoa, narua
- Jelly beans = jouluvalojen lamput (johdot lakunauhasta tai sokerikuorrutteesta)
- Remmit = reki, mattoja

Ja jos piparkakkutalo romahtaa niin...

Mustat salmiakkipallot ovat oivallisia tykinkuulia



You Might Also Like

0 kommenttia

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset