Ei se mitään, kyllä minä teen

Aisssaakeli kun nyt osu ja uppos kuin vanhaan...no tiiätte mihin. Taikinanaaman teksti oli 2/3 kuin minun...meidän elämästä. Mä olen mielestäni aika sellainen miesasianainen, mutta se johtuu siitä, että meillä on kotona suurimmaksi osaksi todella tasa-arvoinen asema. 

Mutta jos joku ottaa pannuun se, että miesten aivoilla tuntuu olevan täysin mahdottomuus varautua asioihin, kuten kummilasten syntymäpäivät, ensi viikon (tai edes huomisen ruoka) tai sellainen ihmetys kuin talvi. Ja nämä samat miehet tuntuvat taipuvan työelämässä ties mihin huippusuorituksiin aina tuotannon läpimenoaikojen laskemisesta ihmishenkien pelastamiseen ja kaikkea mahdollista siltä väliltä, mutta kotiin tullessa iskee ajatustoiminnallinen lama.

Voisi kuvitella, että juuri niiden tyyppien - jotka tykkää vertailla autojen/tietokoneiden/jonkunmuunvehkeen tehoja tuntitolkulla tai selailla päiväkausia nettikaupoista edullisimmat varusteet harrastukseen (jonka keksi viime viikolla) olisi hyvin helppoa esimerkiksi intoutua vertailemaan talvihaalareiden kriittisiä viitearvoja tuulen ja vedenpitävyydestä. Mutta ei!

Kaupassa tietysti ostetaan ruokaa akuuttiin nälkään, eikä tulla ajatelleeksi, että huomenna on päivä uusi, eikä ne tänään syödyt pihvit enää lämmitä vatsanpohjaa huomenna lounasaikaan. Tai mitä järkeä on varautua kesätarjouksista ostamaan edes murto-osaa lasten (siis niiden kummilasten, sukulaislasten ja lasten kavereiden kummien) joululahjoista, kun ainahan voi joulukuussa ensin maksaa veromätkyt ja sitten mennä iloisena tuhlaamaan lisää. (Jep, saatiin mätkyjä molemmat, minä ensimmäistä kertaa evör ja tunnen siitä huonoa omatuntoa - huono kansalainen, huono!)

Tai kun koko kesän aina väliajoin vihjaan kivasta crossiradasta, jonne lapsi voisi mennä pyöräilemään ja sitten kun syyskuussa meidät sinne raahaan, niin mies harmittelee, jollekin tyypille siellä, että olisinpa kuullut tästä paikasta aiemmin. Kun sitten kotona (tosi nätisti) avaudun siitä, että ihan kuin joku olisi joskus jotain maininnut, niin vastaus on, että miksi en sitten ole tehnyt asialle mitään?! Eli väkisin olisi varmaan pitänyt... 

Eihän me olla ainoita, eihän?

Ja mitä vielä...niin ne palvelukset. Mies aloittaa usein kysymällä "voitko tehdä pienen palveluksen?" ja kyse on tällöin silmälasien tuomisesta keittiöstä (jossa minä seison) olohuoneeseen (jossa hän istuu). Jos hän olisi vain suoraan nätisti pyytänyt, niin olisin jo vienyt ne helkkarin lasit, mutta miksi siitä pitää tehdä sellainen show. (No millainen palvelus? Sellainen ihan pieni vaan. Millainen? No, teetkö? Aaaarg!) Jos taas minä pyydä oikean palveluksen, niin siitäkin tehdään ihan sirkus.

Yhyy, on niin vaikea viedä roskapussia kun auto on alhaalla mukavasti parkkihallissa ja joutuisi kiertämään ulkokautta (yksin!). Mutta minä - joka vien lapsen pyörällä hoitoon ja menen pyörävaraston kautta, jossa ähkin pyörän lukon auki ja samalla vastailen pikkutyypin miljoonaan kysymykseen elämästä ja kuolemasta, pakkaan omat tavarat ja lapsen päiväkotikamat fillarin kyytiin ja roudaan koko roskan roskineen ulos - on ihan tosi kätevä viedä ne roskat, koska meen kuitenkin siitä ohi. Lopulta. Mutta jos tätä alkaa selittelemään, se kuulostaa juuri siltä. Selittelyltä. Huoh.

(Tähän voit kuvitella kuvan tuosta roska-fillarikombosta.)

Kommentoin jo tuolla alkuperäisessä tekstissä sitä, että kuitenkin sitten taas minä olen se, jolla on huono muisti ja hänellä joku maaginen tapa (eh, kalenteri) muistaa kaikki menot. Vaan kun nyt vähän mietin ja muistelin noin viikon takaiseen, niin tässäkin ollaan muuttamassa tähän perinteisempään malliin. Koska ilmeisesti vanhempainiltojen muistaminen nyt vaan on äitien työtä.

Kommenttikenttään saa purkaa tuntoja ihan vapaasti. Tämä on helpottavaa!


Kuvassa Kyllä minä teen -mies roikkumassa syntymäpäiväyllärissään. Siitäs sait!

(Ja sit kun sä raksu (kyllä luit oikein, raksu) luet tän, niin tämä ei ole julkinen haaste, vaan kommenttiboksi toivottavasti kohta kertoo, että tämä on täysin universaali ilmiö, jossa ei auta kuin molempien osapuolien katsoa peiliin. Tehdä enemmän ja olettaa vähemmän.)

Kommentit

  1. Tää on niin hauska kirjoitus!!! :D Mut miks se meneekin niin usein just näin.

    Niin ja jos lapsi ei heti rauhoitu isin kanssa niin kysellään miks äiti on sitten niin paljon parempi ja jos annat vinkkejä miten kannattais asia hoitaa niin sitten ollaan naama väärinpäin..

    Mut kaikesta huolimatta ne miehet on vaan niin rakkaita silti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no hyvä. Mua vähän pelottaa, et miten "hauska" tämä on tuon toisen osapuolen mielestä kun huomaa tän. :D Mutta joo, niinhän se on. Ja sekin vielä miehen puolustukseksi tähän tarkennettava, että hän on usein parempi kasvattaja meillä. Mä olen se lepsumpi. Ja tästä todisteena lapsen lausahdus isin kesälomalla kun isi ei millään antanut periksi niin lapsi kysyi "Koska äiti tulee kotiin?"
      Oooops!

      Poista
  2. Tää oli hulvaton kuten edellinenki postaus! :D Osui ja uppos. :)

    VastaaPoista
  3. :DDD

    Mä en äideistä ja lapsista tiedä, mutta voin kertoa, että tilanne on lapsettomassa perheessä ihan sama. Pahveja ei napata eteisestä autolle mennessä mukaan, jos niitä ei erikseen käteen anneta. Kauppaan voi mennä jos lähetetään lista viestinä (koska vain minä meidän perheessä tiedän mitä sieltä voi ostaa ?! Ihan, kuin ei olisi joka viikko samat tavarat?!) ja lakanapyykkiä - sitä insinööri/ toimitusjohtaja ei saa levitettyä yksin laisinkaan. Jotenkin ihmeesti minä alle 160 senttisellä varrellani olen siinä tosi paljon parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäää? Se on siis täysin sisäänrakennettua. Joo siis toi kauppa on mustakin ihan käsittämätöntä, siis esimerkiksi miten vaikeaa se maustamattoman jugurtin osto on. Siis okei, niitä on montaa erilaista, mutta meillä on käytetty aina sitä presiis samaa!! Tai kesällä pyysin tuomaan ruohosipulia ja mustapippuria rouheena, lopputulos oli varhaissipulinippu ja maustepippuria jauheena...

      Ja juu, kuivausrummun käyttö on sikäli helpottanut, että ei tarvii noita lakanoita ripustaa kun me sit rummutetaan ne aina. Muun pyykin mä pyrin hoitamaan kun pitää sit taas jaotella et mitkä pyykit voi rummuttaa ja mitkä ei. :D

      Poista
  4. Eikä!! :D Niin naulan kantaan tää postaus. Musta on niin ihana se Esko siinä Iholla sarjassa, kun se on just niin mies "kaikessa komeudessaan". Esim just eilisen jakossa, jos kun saa vapaan viikonlopun, niin ekana mennään HETI kotona päikkäreille. Nainen ois tässä tilanteessa heti ollu puunaamaassa kämppää tiptop. Niin monta muutakin esimerkkiä ko. sarjassa, mut kyl ne miehet on vaan niiiin... Siitä kaikesta stressittömyydestä olen toisinaan kateellinen. Sieltä kaupasta haetaan just ne tän ja (ehkä jopa) seuraavan päivän evästarpeet ja sit taas mietitään, miks ylihuomen tarvii käydä kaupassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en olekaan sitä jaksoa vielä kattonu. Se on kyllä erikoisen sympaattinen tyyppi tai koko perhe oikeastaan. Ihana kun se yrittää niitä kaikkea, vaikka niitä sähköjuttuja ja sitten Karoliina sanoo, että "kun sä et kulta vaan osaa!". :D

      Joo, meillä ainakin on kysytty kun töistä lähtiessä kysyn et käynkö kaupassa, niin "miks ihmeessä, just mä eilen kävin?" No siks just... :P

      Poista
  5. Hei täällä kans yksi Iholla-fani!

    No mutta asiaan. Siis todellakin tuttua myös täällä. Mä olen meidän perheen projektipäällikkö. Soitan hammaslääkäriin, käytän neuvolassa, vaihdan lakanat (muuten niitä ei ikinä vaihdettaisi), tiedän että vaaleanpunaista kauluspaitaa ei kannata laittaa samaan koneelliseen tummien farkkujen kanssa, täytän päiväkodin lippulaput, pakkaan metsäretken eväät ja varavaatteet, tiedän että huomenna on vanhempainilta... Mutta jotta ei mene täysin parjaukseksi, niin mies vie meillä roskapussin KUNHAN olen laittanut sen ensin eteiseen (tämä siis virallisesti sovittu työnjako). Ja lisäksi se laatii ostoslistat, tosin niissä ei ole huomioitu mitään varsinaisia RUOKIA, vaan maidot, leivät ja vessapaperit ja sen sellaiset. Ja hanskaa se kauppareissut kahden uhmaikäisen kanssa, johon minä kykenen hyvin huonosti! :D (kai kohta viisivuotias menee vielä uhmaikäisestä...?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmaan monessa perheessä meneekin niin, meillä ei kuitenkaan ihan noin vahvasti...vaikka kyllä tuntuu, että taantumaa on tullut. Mutta tuo lakanahomma. Meillä mies ehkäpä jopa innokkaammin vielä laittaisi lakanat pesuun, mutta mä en jaksais niin usein kun sitten on se pesuhomma. :D Vaikka puhtaiden lakanoiden tuoksua ei voita mikään. Meillä on nyt ihan tässä kesän aikana tehty jako, että mä käyn kaupassa. Usein menen pojan kanssa, mutta nyt myös tehty niin, että pojat jää kotiin niin se kauppareissukin vie puolet vähemmän aikaa siitä illasta, vaikka pitäisikin hoitomatkalla ensin koukata lapsi himaan ja sitten lähteä uudestaan.

      Kiitos kommentista - nää on niin näitä, koitetaan jaksaa! :D

      Poista
  6. Siis kyllä nosti karvat pystyyn, nyökyttelin ja mielessäni toistin "Voi V"!! Siis juuri tuo ajattelemattomuus, että se ottaa pannuun! Siis että kaikki täytyy itse suunnitella, vertailla, harkita, miettiä, ja sitten kun ehdottaa miehelle, niin saa kysyä asiaa monta kertaa ennen kuin saa minkäänlaista vastausta! Ja että ei voi laittaa kalenteriin niitä menoja, jotka vaikuttaa meidän koko perheeseen, tai minun pääsemiseeni jonnekin. Tai edes tytön tiistain jumppaa. Joku ihme oletus on, että minä hoidan. Minun pitää muistaa kysyä, että voinko mennä zumbaan, joka on samaan aikaan, vaikka yhtä hyvin voisin olettaa, että hän menee tyttöjen kanssa jumppaan. Ja vaikka olisin kysynyt kaksi päivää ennen, ei hän muista sitä enää tiistaina. Olen jäkättänyt siitä, että joudun muutenkin muistamaan neljän ihmisen menot ja aikataulut, suunnittelemaan ruoat ja muistamiset ym., niin että sitten vielä joudun muistuttamaan kolme kertaa kaikesta!! Argh, nyt sauhuaa taas tosi paljon.. Eniten nyppii se, että mies ei tunnu ymmärtävän miten paljon tämä kokonaisuuden hoitaminen vaatii! Ei se ole mitään pikkupuuhastelua.. Vaikka toisaalta hän ei ikinä ole vähätellyt.. Ja totta puhuen minä olen se passuuttaja, joka pyytää tuomaan sitä ja tätä.. Mutta kotitöistä piti vielä mainita, että koska nyt minun ollessa äitiyslomalla, kotityöt ovat valuneet enemmän minun niskaani ja olen asianmukaisesti siitä valittanut, mies ehdotti että pyydän ihan suoraan häntä tekemään mitä haluan (imuroida, siivota vessan jne..). Hän ei kuulemma huomaa, eikä siksi osaa tarttua näihin asioihin oma-aloitteisesti.. Mutta kun ei se ole sama asia, jos joutuu pyytämään.. Ja sitten joutuu vielä tietysti muistuttamaan myöhemmin illalla, ja kun hommaa ei ole illallakaan tehty, joudun muistuttamaan taas seuraavana päivänä.. HArmittaa, kun en haluaisi nalkuttaa, en todellakaan. Mutta en aio päästää asioita huonompaan jamaan, enkä hyväksy sitä, että nainen hoitaa kaiken. ENkä aio antaa lapsilleni sellaista mallia.. Ihmettelen vaan, miten asiat ovat menneet tähän pisteeseen, vaikka ennen olimme aika tasaveroisia kotiasioissa.. Huh, tulipa purnaus, mutta onpa hyvä jakaa tuskaa välillä! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti