Mainiot vaatteet

by - 18.48



Ja lastenvaatteilla jatketaan. Kävin nopsaan kurkistamassa Lasten oma pop up! -tapahtumassa Punaisen Norsun kaupalla Forumissa. Punaisen Norsun Helena on kutsunut kaverit kylään ja myynnissä on kaupan omien tuotteiden lisäksi mm. Papun, Mainion, Vimman ja Aarrekidin vaatteita sekä Paapiin pehmoja.

Papun kuosit ja mallit miellyttävät omaa silmää todella paljon, mutta en kuitenkaan suuresta kiusauksesta huolimatta tuota bodya ostanut. Papun leggarit ovat olleet meillä käytössä isosti ja nyt tuli hyvä tilaisuus hankkia siniset. Mainion vaatteita taas olen halunnut pitkään nähdä livenä ja tuo monivärinen paita olikin kyllä niin E:n näköinen. Aarrekidin ohittamattoman kauniit raitahousut päätyvät pakettiin. Tykkään näistä niin!

Saatiin kunnia olla tänään mukana yhden pikkumiehen nimiäisissä ja pakettiin olisi halunnut jotain Punaiselta Norsulta, mutta päädyinkin sittenkin lahjakorttiin, jotta vanhemmat pääsevät sitten itse valitsemaan suosikkinsa. Lämpimästi suosittelen siis muillekin visiittiä Turun Forumiin.

Tämä syksy on tällaista vaaterumbaa. Tällä viikolla olin myös vaatekutsuilla ja pari kutsua olen jo ehtinyt passaamaankin. Nyt on vanhat vaatteet blokattu pojan kaapista, kirppispöytä varattu ja hinnoittelu alkaa än yy tee - nyt!

Hyvää lauantai-iltaa!

You May Also Like

4 kommenttia

  1. Mihin asti tuo pop up-shop on? Ihania ostoksia olet tehnyt, tykkään! Täälläkin tykätään Mainiosta ja Papusta, sopii näköjään ihan mainiosti yhteenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ensi lauantaihin, mutta tuotteet varmaan hupenevat myös hyvää vauhtia, joten jos mahdollista niin kannattaa käydä varmaan jo viikolla. :)

      Poista
  2. Vitsi noi on kivan näköisiä kyllä. Pitäisi varmaan ruveta metsästämään kirppareilta, kai niitä sinnekin on jo päätynyt. Uuden ostamiseen ei oikein budjetti taivu. Tai jos ostaisikin esikoiselle, ja sitten nuoremmat perisi, sehän olisi pelkkkää säästöä, hmmm....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin hyvä, olen monen äidin kuullut tekevän juuri noin, että ostavat oikeastaan vain isommalle lapselle ja nämä sitten kulkeutuvat pienemmille. :)

      Poista

top social