arki

Painostava pärjäämisen kulttuuri

huhtikuuta 06, 2019

Pärjäämisen kulttuurista on puhuttu vanhemmuuden yhteydessä jo jonkin aikaa. Nyt se näyttäisi laajenevan myös työelämän puolelle. Kun elämme tässä työelämän murroksen kynnyksellä tai ehkä jo hivenen eteisen puolella, yhä useammalla on yhä suurempi vapaus valita.

Jos työ ei enää miellytä, niin vaihda. Älä valita. Jos kuitenkin päätät jatkaa valitsemallasi tiellä, et voi koskaan valittaa. Mitäs läksit.

Ei. Ei näin.

Aiemmin kun tehtiin 40-vuotinen ura samalla työnantajalla, oli ihan selvää, että joka päivä ei napostele. Nykyään työelämä pirstaloituu koko ajan enemmän ja on ennakoitu työntekijän asemankin muuttuvan tietyllä tavalla yrittäjämäiseen suuntaan.

Yrittäjyyden hyviin puoliin listataan usein vapaus. Jokainen kuitenkin varmasti ymmärtää tuon vapauden olevan useasti hieman näennäistä, kuitenkin tiettyihin raameihin sidottua. Ei voi tehdä isoja ratkaisuja yhtäkkiä kun elanto (ehkä jopa myös työntekijöiden leipä) on kiinni omassa työssä. Vapaus liittyykin (ainakin muutamien tuntemieni yksityisyrittäjien mielestä) ennen kaikkea oman itsensä johtamiseen.



Yrittäjä ja bloggaaja Katri Gruner kertoi tässä taannoin Instagramissaan harmituksen aiheesta, joka syntyi hänen purkaessaan tuntojaan suhteellisen tuoreen yrityksen haasteista ystävälle. Mitä jos vaihtaisit alaa? Olisit todella hyvä ammatissa X.

Vaikka työ olisi intohimo tai silloinkin kun rakkaasta harrastuksesta on tullut syö, se tuntuu silti joskus raskaalta. Kaikki työhön liittyvät tehtävät eivät ole kivoja, tulee huonoja päiviä ja kiire painaa päälle. Myös työntekijä voi olla tyytymätön tämän hetken työtilanteeseen, haluamatta kuitenkaan vaihtaa työpaikkaa.

Tällöin olisi mielestäni tärkeää, että tuntojaan voi rauhassa purkaa. Sellainen viiden V:n sääntö: Joskus se vitutus vaan vähenee vähän valittamalla.

Vaikka viime aikoina onkin ollut aika raskasta, yleisesti ottaen pyrin kuitenkin olemaan positiivinen ja näkemään asioissa hyvät puolet. Joskus kuitenkin tulee purnattua lasten aiheuttamaa arjen kuormitusta, ja saanut sitten vastauksesi kuinka ihan itse on päätetty lapsia hankkia. Jep, kiitos, kylläpä olo keveni.

En usko, että näiden kommenttien tarkoitus on aiheuttaa mielipahaa, pyrkimys on varmasti auttaa, mutta tuleekin aiheuttaneeksi kurjemman olon. Toisenlainen, hivenen ymmärtäväisempi, lähestyminen olisi ollut paljon parempi.

Huomaan syyllistyväni tähän itsekin, ja useasti puolisoni valittaessa, ettei ole ehtinyt treenata - ennen kuin edes huomaan, tulen uhmakkaasti vastanneeksi: No en minä ainakaan ole sua estänyt, senkus menet!

Useinkaan sen purnaamisen taustalla ei ole mitään sen ihmeellisempää kuin hieman keventää olotiloja ja tällöin kuuntelu ja ymmärtäminen on tärkeintä, ei asiaan useinkaan edes kaivata varsinaista ratkaisua vaan vertaistukea. Myös positiivinen ihminen saa avautua huonoista fiiliksistä.

Kukaan ei pidä jatkuvasta valittamisesta ja sellainen syö nopeasti ilmapiiriä, niin kotona kuin työpaikallakin. Monesti onkin hyvä miettiä posin kautta, mitkä asiat ovat nyt hyvin. Siitä huolimatta, aina ei tarvitse pärjätä ja joskus on muutenkin ihan paikallaan sanoa, että:

Tää on nyt ihan perseestä!

Ja siihen on joskus ihan ok vastata, että niin muuten on!

LinkedIn

Ei, en ehkä halua tietää – mikä minusta tulee isona

maaliskuuta 09, 2019

Niin kauan kuin muistan, olen harmitellut sitä, etten ole erityisen hyvä missään. Tai sanoisin, että  olen aina ollut hyvä varsin monessa, mutta koskaan en ole tunnistanut itsessäni mitään erityistaitoa. En ole hyvä piirtämään, olen hidas juoksija, huono ottamaan palloa kiinni ja vielä huonompi heittämään, laulua ei jaksa lapsetkaan kuunnella ja keittiössäkin tapahtuu katastrofeja.

Lapsena oli useita harrastuksia, koska olin kiinnostunut niin monenlaisesta tekemisestä. Sellainen lapsenmielinen uteliaisuus on pysynyt aikuisikään saakka. Halu oppia.

Jossain vaiheessa kun olin twentysomething tajusin, että minulle käy useasti niin kun opin jonkin asian hyvin – kiinnostukseni lopahtaa ja innostun jostain uudesta. Niin monesti olen ajatellut, että minussa täytyy olla jotain vikaa. Kun näin tämän Emilie Wapnickin TED-talkin, maailma avartui ja samalla harteilta vierähti kivi. Ei minussa olekaan vikaa ja mikä parasta, en varsinkaan ole ainoa omituinen.

Erilaiset persoonallisuustestit ovat myös kiehtoneet aina. Minusta on hauskaa, että vaikka jokainen meistä tuntee oman itsensä kaikkein parhaiten, voimme silti oppia päivittäin jotain uutta itsestämme. Netti on ollut täynnä erilaisia testejä. En ihmettelisi vaikka ensimmäinen Internetin kautta lähetetty viesti olisi ollut: Testaa mikä eläin olet? Joskus ammoisina aikoina olikin (taisi olla TE-keskuksen) aika alkeellinen uratesti, jota tein varmaan kerran viikossa yläasteella – saaden aina erilaisen tuloksen. Halusin kovasti vastauksen siihen monen esittämään kysymykseen, mikä sinusta tulee isona?

Ensimmäinen Internet-viesti oli muuten "LO", kun ohjelmoinnin opiskelija yritti lähettää etäyhteydellä toiselle koneelle "LOGIN"-käskyä vuonna 1969. (Luonnollisesti mun oli tarkistettava tämä tieto nyt heti kun en muistanut, että mikä se olikaan ja milloin.)



Takaisin Emilie Wapnickiin. Hänen luoma multipotentialite-termi on mitä mahtavin kuvaamaan kaltaisiani innostujia ja hän on myös sanoittanut multipotentiaalisten vahvuudet. Mahtavia oivalluksia ovat esimeriksi, että olemme pitelemättömiä kun innostumme jostain ja nopeita oppimaan, emmekä pelkää opettelua, koska olemme tottuneita aloittelijoita. Hyviä puolia ovat myös innovointi ja nykyiseen työelämän kehitykseen liittyvä pirstaloituminen, joka ei pelota meitä.

Mikä minusta sitten tulee isona

Antti Tuiskukin sen tietää: "Ei, en ehkä halua tietää."

On mahtavaa, että olen löytänyt markkinoinnin pariin. Olen siis onnistunut löytämään minua kiinnostavan sektorin ja sen tarkemmin sitä ei tarvitsekaan tietää. Tällä kentällä nimittäin opittavaa riittää. Ja myös aiemmin oppimani asiat nivoutuvat mukavasti yhteen. Minulle on hyötyä niin blogikirjoittamisesta, valokuvaamisesta, alkeellisesta koodaamisesta, nippelitiedon etsimisestä, tapahtumatuottamisesta, analytiikasta ja videoiden editoinnista.

Arkipäiväisessä työssä minulle on etua laaja-alaisesta kiinnostuksesta, joka auttaa asiakkaiden tekstien kirjoittamisessa. Asiakkaat kun vaihtelevat aina maanrakennusalasta kampaamoihin ja teknologiayrityksistä päiväkoteihin.

Eläkeikäni taitaa olla tällä hetkellä joku 69 vuotta. En välttämättä näe itseäni digimarkkinoinnin alalla enää silloin. Millaista se edes sitten on. Joten urakehitys tulee olemaan varmasti hyvin mielenkiintoinen, enkä siis edes halua asettaa mitään uratavoitetta. Toivon sen olevan nousujohteinen sillä tavalla, että saan työskennellä monipuolisesti ja vaihtelevasti, aina uutta oppien.

Lue LinkedIn-artikkelini Multipotentiaalisten planeetta, jossa kerron tarkemmin kolmesta supervoimasta ja mitä hyötyä multipotentiaalisuudessa on tulevaisuuden työelämässä.


Tiedätkö sinä mikä sinusta tulee isona tai haluatko edes tietää? Tai tunnistitko itsesi multipotentiaaliseksi? Kommentoi alas tai Facebook-sivuilla. 


LinkedIn-profiilini löydät tästä. Tuu klikkaamaan connect ja verkostoidutaan, laita vaikka viestiä jos löysit mut blogin kautta.

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset