Via Dolorosa

Minityyppi ei yleensä iltaisin jaksa kävellä olohuoneesta kylppäriin pesulle. Mutta kun sataa vettä, on kylmä ja muutenkin päivä venähti vähän pidemmäksi, niin tämä tahtoo rattaiden sijaan kävellä päiväkodilta kotiin. Koko matkan. Pidempää reittiä. Jalkakäytävän ruutu kerrallaan. Tasaisesti maristen, että "Miksi et kävele mun vauhtia?" Mun! Korostaen käden liikkeellä, että hartialinjojen pitää kulkea täysin rinnakkain. Heti kuvien oton jälkeen puhelimesta loppui akku. Se siitä pelastajan hätiin soitosta.


Siitä kotimatkaräpätyksen määrästä en ole ylpeimmilläni. Oma moka, mitäs en ole hommannut itselle kunnon Gore-Tex-housuja. Tai mitäs en laittanut itselle lämpimämpää paitaa takin alle. Hupun alta pilkottavat hiukset ovat litimärät. "Äiti mikä tää auto on?" Räkä valuu jo suuhun saakka. "Äiti, miks tää auto on tässä?" Kivirekeä perässä vetäen ja rattaita työntäen. "Äiti, kenen auto tää on? - Tiiätpäs!"



Otsaan kasvaneesta elimestä on tipahtamassa vesitippa keskelle naamaa. Ihan just. Kävelemme kreikkalaisen ravintolan ohi, jonka terassimarkiisin alla ravintolan omistaja on röökillä ja juo myöhäistä iltapäiväkahviaan. "Sataa vettä, hallelujah!" Mies huutaa.

Mitä?

"Vettä sataa. Se tarkoita, että kesä on jo tulosa. Halleluja!"

Aurinko alkoi kieltämättä hieman paistaa. Ehkä äiti hetkeksi unohti, että tuo lapsiraasu oli jo ollut siellä pihalla jo kun itse olin vielä toimiston lämmössä. Ja, että se 10 minuuttia myöhempi aikataulu saattoi oikeasti tuntua ihan jokaisen minuutin verran.




Olin noin 10 minuuttia normaalia myöhemmin päiväkodin pihalla ja kun tähän lisätään muksun "ruutu kerrallaan vaikka koko ilta menisi", niin kotona oltiinkin vasta lähes tuntia tavanomaista myöhemmin. Vaikka viime aikoina illat eivät ole enää olleet niin aikataulutettuja kun omat harrastukset ovat minimissä, niin yllättävän paljon lyhyemmältä tuntui tämä ilta näinkin pienen poikkeuksen vuoksi.

Kotiin päästyämme en silti voinut uskoa, että matkaa on vain kilometri...mikä Via Dolorosa!

Pitäskö vähän höllätä pipoa.

Kommentit

  1. Voi pientä, voi äitiä ♥ Helppo se on sanoa, että pitäs höllätä pipoa. Samanmoisella Via Dolorosalla sitä itsekin on aika ajoin ja pipo kiristää niin pirusti. Kiitos Sonja, tämä piristi päivääni :) Pieni mies ja paljon kysymyksiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Ja mukavaa, että piristi. Kyllä se aukikirjoittaminen taas piristi itseäkin. :D

      Poista
  2. Tähän ei voi tosiaan sanoa muuta kuin iso ♥ Nyt naurattaa täällä ruudun takana, mutta samaan aikaan ajatukset ovat joidenkin vuosien takaisissa hoitopäivän jälkeisissä hetkissä - ja osaan NIIN samaistua (nuo kuvat palauttivat vielä ne unohtuneetkin palaset muistiin). Silloin ei naurattanut ja jep, pipoa kiristi välillä niin, että pipon kuvion saattoi hahmottaa vielä illallakin otsasta. Dolorosat ovat vaihtuneet uudenlaisiin, mutta ajatus on edelleen sama: voi kun osaisi höllätä pipoaan silloin kun se kiristää "turhaan". Mutkumutku... se ei vain ole niin helppoa kuin luulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! <3 Uskon, että naurattaa. Muakin naurattaa jo nyt! :P Kyllä se vaikeaa on varmaan kaikissa ikävaiheissa. Vieläkin varmaan jos omilta vanhemmilta kysyttäis. :D

      Poista
  3. Voi jestas! :) kyllä muitakin pääsi nauru tuossa halleluujan kohdalla! :) mä niin tunnen tuon tilanteen.. Miten niitä kysymyksiä voi olla niin paljon?? Kun ei jaksais edes kuunnella saati vastata, ja perustella ja taas vastata kun "en tiedä" ei riitä.. Voi mikä tuskien kilometri.. Olitte te varmaan poikki! :) mutta hei, uusi päivä tuli sittenkin! Ei varmaan olisi paljoa lohduttanut tuolla doloroossalla.. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti