Some-ajan kasvatit

Tapahtui vuonna 1866
”Siellä se meidän Johan Gustav taas vain makaa aitassa pahnojen päällä lukemassa. En ymmärrä näitä nykynuorten kotkotuksia ollenkaan. Mitä tuommoisestakin tulee? Laiska siitä tulee, sen minä sanon. Lehmät ruokkimatta ja heinätkin jää peltoon.”

Tapahtui vuonna 1966
”Hankittiin sitten se näköradio kun meidän Seija ja Seppo olivat sitä mieltä, että se on sitä nykyaikaa. Hmph. Hyvin on ennenkin uutiset radiosta kuunneltu. Porukalla siinä istuttu. Siellä ne nytkin istuvat olohuoneessa tuijottamassa jotain elävää kuvaa, eivät edes tervehtineet. Lukisivat vaikka mieluummin.”

Ja vuonna 2016 
”Siellä ne naapurin Ella ja Eelis vaan tuijottavat padien ruutuja ja pelasivat niitä pelejänsä. Vanhempien huomiota ne kaipaisivat eikä muuta. Nykyajan lapset ovat ihan ruutujen orjia, kuin hypnoosissa olisivat. Ennen riitti se puoli tuntia Pikku Kakkosta ja sitten lähdettiin ulos leikkimään. Puhetaitokin tuossa surkastuu.”


Leikki sikseen, vaikka ihan oikeasti historia osoittaakin, että nämä muutokset median kentällä herättävät aina meissä aikuisissa keskustelua. Ja hyvä niin. Luonnoksista löytyi viime syksyinen kirjoitus raflaavalla otsikolla ”some-pakolaiset”. Vanhemmat pakenevat arkea sinne infoähkyyn. Tosi nasevaa klikkiotsikointia. Kirjoitin ajatuksia sen alle kun tämä sama aihe oli tapetilla vuosi sitten. Oma median käyttöni onkin taas hivenen muuttunut. Vuosi sitten käytin esimerkiksi imetyshetkiä omina somehetkinäni ja nyt taas esikoisen eskari ja kuopuksen päikkärit usein mahdollistavat päivään pienen oman hetken. Yllättävän usein kuitenkin huomaan käyttäväni sen kotitöihin. Paitsi tänään. Kun otin tämän luonnoksen uudelleenkäsittelyyn.

Viime syksynä puheterapeutti kertoi Ylelle lasten puheongelmien lisääntyneen vanhempien liiallisen somen käytön takia. Tämän viikon maanantaina hesari julkaisi opettajan mielipidekirjoituksen. Kirjoitus herätti keskustelua varmasti osaltaan, koska esimerkit oli kirjoitettu aika dramaattiseen sävyyn, mutta toisaalta ehkä myös siksi, että se koskettaa meitä vanhempia joka päivä. Kirjoituksessa tuntematon äiti antoi junassa (arviolta) 2-vuotiaan käyttää padia. Laitetta, joka imi lapsen elämänvoimat sillä aikaa kun äiti oli keskittynyt omaan älypuhelimeensa. 

Tunsinko piston sydämessäni kun luin nämä? Kyllä. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa? Ei aivan. On niitä päiviä kun puhelin on suorastaan liimattu kiinni käteen. Tsekkaan somen, luen sähköposteja, vastaan niihin, googletan reseptejä tai etsin pojalle harrastusmahdollisuuksia, luen ammatillisesti kiinnostavia artikkeleita ja yritän siten pysyä kelkassaKatselen vlogeja pyykkien laiton lomassa, whatsappailen ystävien kanssa, päivitän somekanavia, kirjoitan ylös ideoita blogiteksteihin, etsin lapsille vaatteita fb-kirppiksiltä, luen tviittejä, katson vaikkapa loppuviikon sään tai tarkistan onko cashewpähkinä oikeasti pähkinä tai tomaatti hedelmä. (Ei ole pähkinä. On hedelmä.) Pyrin tietoisesti kehittämään omaa somen käyttöäni. Mutta kukapa meistä ei sitä kädenjatketta esille kaivaisi sopivan hetken koittaessa.

Lähtökohtaisesti ilmiö ei ole älypuhelimen vika. Jos vanhempi ei ole kiinnostunut viettämään lapsen kanssa aikaa, siihen keksitään kyllä keinot ilman älylaitteitakin. Tabletti lapselle ja puhelin itselle, on silti aivan liian helppo keino siihen. Harmi vain, että tällaisen ongelman havaitseminen vain on yhtä vaikeaa kuin minkä tahansa muunkin laiminlyönnin – lähipiirissäkin. Onko lähes sama asia vetää johtopäätös junassa pelaavan lapsen ja äidin huonosta kiintymyssuhteesta kuin vaikka kaupassa raivoavalle lapselle malttinsa menettäneen äidin tuomitseminen  hirviöksi? Ei siitä mitään äitipalkintoja jaeta, mutta aina ei vain jaksa.


Tätä aihetta sivuttiin myös Kasvatuspuntari-kampanjassa, johon Siskonpeti-sarjan tekijät ovat tehneet loistavia (sellaisia sopivan kirpaisevia) videoita. Asiasta saa ja ennen kaikkea pitää puhua, mutta ei ole mitään syytä lähteä tuomitsemaan jokaista puiston reunalla ”somettavaa” vanhempaa huonoksi kasvattajaksi. On todennäköisempää, että tuo vanhempi käyttää puistohetken omana lepohetkenään somea selaten kun muutoin antaa itsestään sen 110% – tai jopa siitä huolimatta, että se on se päivän ainoa rentoutumishetki, vanhempi käyttääkin sen opiskeluun tai työntekoon.

Mutta jos älylaitteet saavat liikaa otetteeseensa, siihen pitää ottaa etäisyyttä. Eri tutkimusten* mukaan älypuhelin avataan 100-150 kertaa päivässä. Omaa älylaitteiden käyttöä on syytä tarkastella kriittisesti. On monia sovelluksia, joilla voit mitata ja tutkia omaa puhelimen käyttöäsi. 

Lapsella ei ole riittävää itsesäätelykykyä. Vanhemman tulee huolehtia paitsi lapsen ruutuajasta, myös oman mediatulvan rajoittamisesta. Moni vanhempi laittaa kyllä lapselta tabletin jäähylle liikakäytön vuoksi, samalla kun ei pysty itse laskemaan puhelinta hetkeksi pöydälle. Älypuhelin mahdollistaa vanhemmalle sen, että on paikalla, mutta ei välttämättä läsnä. Jatkuva somevirta on koukuttavaa.

Digitaalinen maailma on (paitsi koukuttava) myös kiehtova. Emmekä ole sitä myöskään lapsilta (tai tähän mennessä lähinnä esikoiselta) kieltäneet. Se ei kuitenkaan ole sama aika kuin olla rajoittamatta sitä. Mediakasvatus (ja viriketulvan hallinta) on sitä kuuluisaa nykyaikaa. Tiesitkö, että tänä syksynä pienten koululaisten opintosuunnitelmaan on lisätty myös ohjelmointi?

Somessa tulee päivittäin vastaan ikäviä asioita, mutta paljon myös hauskoja juttuja, joille hymähtelen. 

Mutta kyllä ne päivän parhaimmat naurut tulevat aina ruudun tällä puolen. 


***
Lisätietoa: 
Miten hallita viriketulvaa? (Sydänliiton Neuvokas perhe -sivusto)
Koodi2016  (Ohjelmointi OPS:ssa)
Kasvatuspuntari (Ensi- ja turvakotien liiton vinkit kasvatukseen)
Lähtiömutsi (Hanne Valtarin kirjoitus älylaitteiden käytöstä)
*lähteitä: Internet trends 2013 ja MikroBitissä 2016
Sovelluksia puhelimen käytön mittaamiseen

Kommentit