Sysipimeässä

joulukuuta 28, 2017

Voin hyvin ymmärtää miksi luontoharrastuksen suosio kasvaa, erityisesti lapsiperheiden keskuudessa koko ajan. Harvassa paikassa nykyihminen pysähtyy niin totaalisesti. Perheelliselle joulu on harvemmin oikeasti mitään rauhoittumisen aikaa. Päinvastoin, kyläpaikkoja riittää jokaiselle päivälle, lahjoja roudataan edestakaisin, syödään ja seurustellaan. 

Tapaninpäivän jälkeen otimme perheelle pienen aikalisän ja lähdimme miehen töiden jälkeen keskelle sysipimeyttä. Perille päästyämme keskimmäinen pyysi katsoa puhelimestani "koia hauta", mutta huomasi sitten, että tulen (sytyttämisen) seuraaminen onkin itseasiassa paljon jännempää. 

Hetkeä myöhemmin tarkasteltuani ympäristöä kameran kanssa (tosin valokuvaaminen oli kyllä hieman hankalaa, ilman valoa) hän kysyi, koska äiti tulee. Keskellä pilkkopimeää hän ei nähnyt minun seisovan hänen takanaan. 




"Ei siinä pimeydessä ollut 
mitään erikoista."

Luulen, että esikoisellekin tilanne oli hyvin jännittävä. Tajusin, että harvemmin tulee nykyään itsekään edes ajettua autoa pimeän aikaan, saati sitten ulkoiltua. Vaikka emme kaupungissa enää asukaan, niin asuinalueella ei koskaan ole niin pimeää. Olen kuitenkin kotoisin maaseudulta. Talvella ulkona leikkiessä ei ollut kuin talon ikkunoista kajastava valo ja yksi pihavalo liiterin nurkassa. Ei siinä pimeydessä ollut mitään erikoista.

Yleensä sitä vain kiroaa tätä valon puutetta ja joulukalenterin luukkuja kuvatessa aikaa kuvien ottamiselle olikin vain se pari tuntia aamupäivällä kunnes iltapäivä jo alkoi hämärtää. Kun sitä sysipimeyttä meneekin fiilistelemään luontoon niin siitä saakin hetkellisen irtioton, lapsetkin tuntuivat ihmeen rauhallisilta sen hetken ja itsellä tuli puhdistunut fiilis. 





Uudenvuodenlupauksen kaltaisesti olemme päättäneet ottaa enemmän aikaa perheelle. Lapset, erityisesti esikoinen, varmasti ovat sen tarpeessa. Vaikka toisaalta tuntuukin, että eihän tässä viime ajat olla juuri muuta tehtykään. On kuitenkin eri asia olla kotiympyröissä kuin pakata kimpsut ja karata vaikka makkaranpaistoon lähiseudulle. Unohtaa ne pädit ja pelit.

Eilinen reissukaan ei kestänyt lopulta edes kahta tuntia, mutta täydellisellä läsnäolollaan se tuntui pidemmältä ajalta. Eihän se lähtö nyt mitään auvoinen tai harmoninen ollut vaan tavarat huiskittiin ympäriinsä, etsittiin sitä toista hanskaa, yksi makaa meritähtenä lattialla, haetaan kypärämyssyä ja pakattiin eväitä. 

Mutta siitä kontrastista se irtiotto juuri syntyykin.





Liedon Parmaharju

Valoisaan aikaan Liedon Parmaharjun grillikatos, hyppytornin kupeessa, ei olekaan mikään järisyttävä luonto-experience. Autolla pääsee ajamaan lähelle (mutta pilkkopimeässä sitä ei näe), myös huussit löytyvät aivan läheltä. On roskis ja polttopuitakin, otimme kuitenkin mukaan muutaman hieman kuivemman klapin. 

Liedon Parmaharju sijaitsee siis Liedossa, noin 20km Turun keskustasta Hämeenlinnaan päin. Parmaharju löytyy kätevästi osoitteella Bränikkäläntie 66, 21420 Lieto. Lumiseen aikaan Parmaharju tarjoaa puitteet hiihtoon sekä mäkihyppykisoihin olosuhteiden salliessa. Grillikatoksen nurkalta lähtee myös kuuden ja yhdeksän kilometrin luontopolut. 

Luitko jo edellisen postauksen: Joulujuna meni jo ja vihelsi mennessään

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Ihania kuvia, välittyy just se rauha! Sille ois tarvetta täälläkin, täytyy vissiin lähteä metsään sitä etsimään. :D

    VastaaPoista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset