Takituttaa


Ostin takin!
Jollekin fashionistalle se on varmaan sama kuin, että ”ostin vessapaperia”. Mutta se mikä tässä on ihmeellistä on se, että se ei ole harmaa neule, harmaa t-paita, mustat legginsit tai harmaat Converset. Vaan, se on TAKKI. No, okei on se kuitenkin harmaa. Mutta se on t a k k i.

Ostan vaatteita itselle aika vähän tai ainakaan mitään sen erikoisempia. Olen sellainen harmaaneulepaitanainen. Pidän hurjasti graafisista mekoista ja näyttävistä printtipaidoista, värikkäistä neuleista ja korkeista koroista sekä isoista, yksinkertaisista koruista - muiden päällä. Mutta itselläni tuntuu, että ne kiinnittävät liikaa huomiota, vaikka eivät varmaan sitä edes tekisi siinä määrin kuin miltä se tuntuu.

Jos olisin töissä asiakkaiden kanssa tekemisissä, kiinnittäisin varmaan enemmän huomiota pukeutumiseen. Työkaverini sanoo usein mun saapuessa toimistolle, että näytän joltain erä-Jormalta ja sillä Loppiaisen makkaranpaistoreissulla sain vielä autenttisen tuoksunkin vietäväksi työpaikalle. Nykyään en jaksa laittaa töihin edes sitä ripsiväriä, jonka ennen laitoin. Aamulla niskaan mukavimmat vaatteet, jotka joustavat, eivät purista ja voin istua työtuolilla vaikka polvi-istunnassa. (Siksi oli ajoissa hommattava myös vatsaystävällisiä housuja.)


Nyt olen kuitenkin aivan lapsellisen innoissani uudesta takista. Hieno, mutta turvallisen harmaa kuitenkin. Löysin sen Carlingsin alennusmyynnistä puoleen hintaan. Ei muuten harmittanut maksaa enää jäljelle jäävää osaa. Etenkin kun juuri olin etsinyt netistä näillä spekseillä takkia. Yllättävän vaikea löytää hupullista harmaata duffelitakkia sopuhintaan, muttei näköjään mahdotonta.

Nyt voin vihdoin päästää (ainakin) 10 vuotta vanhan villakangastakin seuraavalle käyttäjälle. Arvostan vaatteita suuresti. Muistan vähänkin suuremmista ostoksista aina paljonko olen jostain maksanut enkä koskaan heitä vaatteita roskiin. Tai ainakin täytyy olla jo todella rikkinäinen sukka, että voin heittää pois miettimättä mihin sitä voisi vielä hyödyntää. Tähän väliin muuten aika shokeeraava ekohippiuutinen - tiesitkö, että suomalainen heittää 9 kiloa vaatteita roskiin? Eli jos meille menee roskikseen keskimäärin kolme sukkaa vuodessa ja miehen kaapista vahingossa hävinnyt ruma paita, niin jonkun pitää nakata kerran vuodessa vaatekaappi sisältöineen kaatikselle.

Voi olla, että tästäkin voi kiittää mun äitiä. Siis tästä arvostuksesta, eikä siitä jätemäärästä. Ollessamme pieniä, hän teki meille kaikki vaatteet, aina ulkohaalareista lähtien. Vaikka se ei siihen maailmanaikaan mitenkään ihmeellistä ollutkaan, se on jotenkin jäänyt yhtenä päällimmäisenä asiana mieleen lapsuudesta. Ehkä se on alun perin ollut trauma, joka on vaihtunut aikuisiällä arvostukseksi.


Lastenvaatteita hankin enemmän ja käytän niihin suhteessa enemmän rahaa, mutta pääsääntöisesti ostan niitäkin vain tarpeeseen, mutta tietysti myös joitakin kivoja tulee hankittua ”tarpeeseen”. Olen kertonut vaateideologiastani aiemmin mm. tässä postauksessa ja sen jälkeenkin olenkin ryhdistäytynyt ja ottanut tehokkaampaan käyttöön myös niitä ns. parempia vaatteita, koska sitä varten niitä on ostettu.

Mutta kerrankin vaate itselleni, joka ansaitsi ihan oman postauksen!

Kommentit

  1. Pakko on kirjoittaa kommenttia, koska yhtäkkiä alkoi tuntua siltä,että oma tyttöni kirjoittaa tätä tekstiä. Minäkin nimittäin tein kaikki vaatteet alusvaatteista lähtien itse kolmelle lapselleni 80 ja 90-luvulla. Nyt lapsenlapsille ei enää tahdo ehtiä tehdä juuri mitään. Muutenkin arvostuksesi vaatteita kohtaan tuntuu kovin tutulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, muistelen myös, että monen ystäväni äiti teki paljon vaatteita. Silloin se oli vielä kannattavaa. Ja mihin tosiaan nykyään se aika hukkuukin. Tänne sosiaaliseen mediaan? ;)

      Poista

Lähetä kommentti